Photo
Description
Kuninkaanlähteitä on useampia Suomessa. Yksi Kuninkaanlähde Hämeen Härkätien varrella on lähellä Vanhalinnaa. Tarinan mukaan kuningas Kustaa Vaasa, se järjestyksessä ensimmäinen Kustaa ja Erikssonina syntynyt, on 1500-luvulla juottanut lähteellä hevosiaan. Kustaa on körötellyt Härkätiellä tilustensa tarkastusretkillä. Lähteen vesi on kuninkaan hevosten lisäksi kelvannut myös Härkätietä matkanneelle rahvaalle. Nykyisin en suosittele juomaan lähteestä, sillä “Vesissä on eroja kuten viineissä”. Lähteeseen liitty myös kummitustarina, jonka mukaan lähteen reunalla kävelee kesäilloin vaalea neito. Tarinan mukaan neito on hukuttautunut rakkauden tähden. Tarina ei tosin kerro sitä joutuiko neito naimisiin vai eikö saanut sitä oikeaa. Tällä paikalla voi lisäksi muistella tai peräti hyräillä Liedon Pappilassakin asuneen J.L. Runebergin runoa “Vid en källa” / “Lähteellä”. Aivan, se “Sua lähde kaunis katselen…”. Kauneus on toki aina katsojan silmässä. Katsokaapa muuten kuinka paljon lehtikuusia tällä alueella on. This well is near the Vanhalinna manor and Old Castle of Lieto (Liedon Vanhalinna in Finnish) . King Gustav of Sweden, born Gustav Eriksson and later known as Gustav Vasa, let His horses to drink from this spring in 16th century. The well has been called after this event “Kuninkaanlähde” – the well of the King. So, why not to have a break like a king? Drinking water is on your own risk. There is also a fascinating tale of a young blond lady: She drowned here because of love. You can still find her walking here in the summer nights.
Nearest Address
Vanha Härkätie
Directions from Nearest Address
N/A
Vital Information
|
|
Hours Spring is Open:
N/A
GPS:
60.480383,22.371300
Map Link: Kuninkaanlähde Map
Submitted by: Jaakko halmetoja